Jos minut viedään töihin samaan aikaan kun karsinoihin tarjoillaan iltapalaa, en tykkä tilanteesta ollenkaan. Se ei yksinkertaisesti ole reilua. Kukaan ei voi väittää, ett tykkäisi ylimääräisestä odottamisesta nälkäisenä vaikka ravintolassa. Nii-in. Kukaan ei tykkää siitä. Minä kuitenkin tänäänkin jouduin töihin vasta iltaruuan aikaan ja se sapetti kovasti.
Päätin sitten, että tänään mennään eikä meinata, enkä ottanut kuuleviin korviinikaan emännän puolipidätteitä tai muitakaan jarrutusyrityksiä. Suurimman osan aikaa kaahotin menemään kieli pihalla minkä kintuistani pääsin. Opetelkoon tuo emäntä ensin ratsastamaan ja katsotaan sitten uudelleen. Se on muka käynyt salilla ja kaikkea, mutta ei sitä kyllä istunnasta huomannut. Pomppii kuin heinäsäkki kun pikkuisen kiristää tahtia, eikä keskivartalon ryhdistä ollut tietoakaan. Pari hienoa pukkiloikkaakin sille esitin vastalauseeksi tästä surkeasta esityksestä.
Emäntä kuitenkin kiitteli minua kovasti nopeista pohjereaktioista ja hyvästä eteenpäinpyrkimyksestä. Tästä on kuulemma hyvä jatkaa treenejä ensi viikolla. Se on kuulemma lähdössä huomenna jonnekin reissuun. Minun entinen ajo-opettajani menee naimisiin siellä kaukana missä olin opetettavana. Katsotaan mitä kivaa keksin liikuttajilleni loppuviikosta. Emäntä uhkasi, että ensi viikolla kovennetaan treeniä pikkuhiljaa ja aletaan vaatimaan juttuja. Minun mielestäni on ihan tarpeeksi vaadittu, että ylipäänsä suostun kantamaan tuota selässä tai edes tulemaan tallista pihalle.
(Emäntä haluaa sivuhuomauttaa tähän, että ensi viikolla käytetään myös suitsia joissa on alaturparemin, tai kankikuolain, etten yritä hivuttaa koko ratsastuksen ajan kieltäni talliin heinäkasalle.)
Kuvista iso kiitos Petra K:lle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti