keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Keskiviikkoterveiset

Terveiset täältä Boxista!

Enkö näytäkin söpöltä ja pikkuruiselta tuolla minun laatikossani?

Kengittäjä saapui tänään taas riemukseni tallille laittamaan irronneen kenkäni takaisin kaviooni kiinni. Toki se piti ensin suoristaa koska olin kuulemma toteuttanut sen kanssa taiteellista puoltani suurella antaumuksella. Kengittäjä suunnitteli siitä takkinaulakkoa.

Ehdin jo iloita tästä kengityskäänteestä ja tuudittautua siihen ajatukseen, että saan huilata koko loppupäivän, mutta ei. Emäntä oli sitä mieltä että me molemmat tarvitaan liikuntaa. Saimme taas lainaksi Köpiltä ja Susannalta akateemiset kanget ja ne päässä minut raahattiin maneesiin.

Hikihän siinä tuli kun emäntä oikein innostui vääntämään ja kääntämään. Tehtiin väistöjä, lisäyksiä, koottiin, tehtiin kahdeksikkoa laukassa, taivuteltiin ja ties mitä muuta. Emännän kaverikin kävi hetken selässäni kokeilemassa miltä nuo suitset tuntuu ja sekin totesi, että tuntuvat sopivan minulle erinomaisesti. Sitähän minä olen tässä koittanut toitottaa. Ne on tosi mukavat. Parit sätkyt piti tietysti koittaa suorittaa ihan vain periaatteesta. Ikäväkyllä emäntä oli tälläkertaa hereillä, eikä hupi ollut kovin pitkäaikaista. Harmi.

Treenien jälkeen emäntä vielä rapsutteli minusta parin kanin verran irtokarvaa tallinkäytävälle kiroten samalla kuin mikäkin merimies. Minusta tulee kuulemma tätä menoa kalju alta aikayksikön, eikä se kuulemma jaksaisi tätä karvanlähtöä päivääkään. Tiedättekö mitä? Minua ei haittaa yhtään. Karvanlähtö on suunnilleen ponin parasta aikaa. Silloin saa kaikista eniten rapsutteluja ja ihoa virkistävää harjausta. Siitä minä tykkään! Parasta toki on se, että treenien ja puunauksen jälkeen pääsin karsinaan napostelemaan heiniä kun emäntä lähti rääkkäämään itseään salille.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kevätpiruilua

Kuten olette varmasti huomanneet, olen ollut viime aikoina ihan hurjan kiltisti. Aina viime viikkoon asti. Nyt olenkin sitten keksinyt jos jonkinlaista vekkulia kommervenkkiä emännän ja vinkulelujen päänmenoksi. Olen piinannut niitä irrottelemalla kenkiä jaloistani tasaisen tappavaan tahtiin, ihan vain siksi, että emäntä sanoi minun saavan olla taas kesän kengittä. Minun logiikallani kesä tulee nopeammin jos potkin kengät jaloistani.

Keksin myös tässä menneenä päivänä testata emännän hoksottimia juoksutustilanteessa. Ollaan tarhanaapureiden kanssa tuumailtu ja vaihdeltu kokemuksia. Tajusinkin etten ole vielä koskaan yrittänyt käänttää emännälle persettä ja poistua paikalta. Tämä pitikin sitten heti ensimmäisen tilaisuuden tullen testata. Emännän huumori ei kestänyt kyllä tasan yhtään, mutta minulla oli hauskaa. Luulen kyllä, että tästä "apinoinnista" (kuten emäntä sitä kutsuu), seuraa useammat liinasulkeiset lähitulevaisuudessa, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista vaikken irti asti päässytkään.

Uuden vuokraajan kanssa on sujunut mutkattomasti. Se on kiva ja maalaisjärjen omaava tyttö. Emäntä ja Fannykin tykkää. Nyt alkaa siis olla minulla hyvä taustatiimi takana niin saa tuo emäntä huidella huoletta noita kevätkiireitään.

Onkos muilla kaviokkailla kevätpiruilua ilmassa?

Tässä kuva viimeisimmästä irtokengätä. Kauniisti muotoiltu, vai mitä. (kuvan nappasi Fanny)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kaverin kanssa

Minulla on uusi tarhakaveri, Eppu. Tänään oltiin ensimmäistä kertaa yhdessä maneesissa rallittamassa. Se on aina yhtä mukavaa, etenkin nyt kun ulkona ei voi riehua hirveästi. Katsokaa itse millaista menoa meillä oikein oli.


Ensin piti hoitaa hieman kutisevaa ihoa kunnon piehtaroinnilla.
 
Tässä on kaverini Eppu.

Ja sitten alkaa hauskanpito!



Osaan minäkin pukitella

Räjähtävä lähtö

Kun laittaa korvat taaksepäin, on ilmanvastus selkeästi vähäisempi.

Odota! Epäreilua! Sulla on pidemmät koivet!


Uudelle kaverille piti vähän esittää orimaisia elkeitä että se pysyy ruodussa

Villi ja vapaa preeriaponi

Vaan välillä piti söpöillä kameralle.

Pomppupallo

Olin niin nopea, että karkasin kuvasta.

Älä kuule yhtään rupee mulle!

Pojilla on poikien kolttoset

On kuulemma hyvä, etten ihan tällaisia harrasta kuski kyydissä.

Kilpajuoksua

Tälle kuvalle ei oikeastaan ole sanoja...

Näin muutun...

...söpöstä ponista...

...ZOMBIE-PONIKSI!

Ollaanhan vielä kavereita?

Ja vielä viimeiset hipat ennen kuin päästään takaisin tarhaan huilimaan.


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Hups


"Huoleton on hevoseton" ja "Ennen mulla oli aikaa rahaa ja ystäviä, nyt mulla on hevonen" ovat kuluneita fraaseja joita emäntä, sekä yllättävän monet muut hevosenomistajat jaksavat viljellä. Tämänpäiväinen oli kuulemma loistava esimerkki molemmista lauseista.

Kyseessähän oli "jokaponin liikunnanvälttelyn ABCn" alkeiskurssilla opittu "väännä kenkäsi mutkalle" -temppu. Huomioksi sanottakoon, että tämä toimii vain, mikäli omistajasi ei satu osaamaan kengittämisen jaloa taitoa, tai irtokenkien kiinnitystä. Minun emäntäni taidot loppuvat kenkien irrottamiseen. Sekin tosin ikäväkyllä riittää siihen, että joutuu viimeistään seuraavana päivänä töihin, ellei siirry seuraavaan vaikeusasteeseen, eli ontumiseen.

Emäntä ei tuntunut olevan kauhean iloissaan irrotellessaan kenkiäni. Valitti ja kitisi selkäänsä ja sitä, että osaan aina järjestää sille ylimääräistä ohjelmaa. Mutta sitä vartenhan me ponit ollaan olemassa, eikö vain.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Facebookissa

Minut löytää nykyisin myös facebookista, jonne päivitellään lyhyempiä pikakuulumisia.

Facesivuilleni pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
Tervetuloa!

 

KLIK!